Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Eteinen

Muutama kuva talteen pihan puolen eteisen purusta. Ilokseni voin kertoa että kellarin rappua lukuunottamatta tulevista asuintiloista on nyt kaikki kipsilevyt jäteasemalla!! Voin myös kertoa että kipsilevyn käyttöä vältetään viimeiseen asti kun uutta päästään rakentelemaan. On sitte niin pirullista purettavaa että jälkipolville ei jätetä kiusaksi kun pakolliset palokatkokohtiin.

Eteisessä kipsilevyn alla on upea sormipaneeli joka jatkuu yläkerran aulaan asti. Kaikki kuitenkin puretaan että päästään sisältä päin käsiksi villoihin jotka pitää saada kaikkialta pois. Alimmassa kuvassa pintana ulkopanelointi. Hämmästeltiin että portaat on tehty ulkoseinään kiinni. Siinä missä mies on alkamassa lyhentämään portaita paria senttiä että saa eristeet väliin, ni mä oon odottamassa ulkovuorausremonttia ja laittamassa ulkopuolelta eristyslevyn. No, tehtiin nyt kuinka tehtiin, portaat lienee vanhinta rakentamista mitä koululla on säilynyt ja ne tuetaan paikoilleen kun aletaan anturaa jossain kohtaa valamaan.

Muutenhan kaikki etenee hitaasti ku etana. Mutta, koska ite tein ja säästin ni ei auta valittaa :D

ps. tehtiin kaupat uusista ikkunoista. Se siitä vanhojen ikkunoiden haalimisesta Helsinkiä myöden. Täällä ne vanhat olis nyt myynnissä :D





Konttiasumista

Yle kävi haastattelemassa meitä joulukuun lopulla aiheesta joulu kontissa, voit käydä lukemassa jutun TÄÄLTÄ.
En oo aiemmin halunnu julkaista kuvia kontin sisältä mutta koska niitä jutussakin nyt vilahteli niin tässäpä näitä. Lasten pelosta huolimatta joulupukki osasi aattona konttiin ja saunakin ilmestyi kuin tyhjästä kun kaksi tonttua aaton aattona sellaisen yllätyksenä Ylen jutun julkaisun jälkeen pihaan toi :) Hymyssä suin ja kiitollisena tuossa vallan mainiossa pressusaunassa joka ilta ollaan saunottu ja yritetty rikkoa edellisen illan lämpötilaennätystä :D 80 asteen yli ei taideta päästä näillä keleillä.. :)




Vaikka ulkopuolelta kontit on aikamoinen kauhistus niin sisällä meillä on varsin lämmin ja kodikas koti :) Lämmin ei tosin ollu ihan alusta asti, -5 asteen pakkaset ulkona tiputti sisälämpötilan 14-15 asteeseen ja se oli aika rapsakka keli se. Kylmä oli aikamoinen järkytys mihin en ollu osannu varautua, varsinkaan vastasyntyneen kanssa.. Villasukkien ja kahden vaatekerroksen kanssa pärjäsi mutta kun lämpöisempään ei päässyt hetkeksikään niin alkoi olla huumori koetuksella :D  Kamiinan asennus paikoilleen tuli aikas äkkiä ajankohtaiseksi ensimmäisten pakkasten jälkeen, tosin sekään ei tuo autuutta muutakuin lämmityksen ajaksi kun ei varaava oo. Ostettiin Mitsubichin ilmalämpöpumppu joka onneksi helppas tilanteeseen ..nyt sitten vaan odotellaan paukkupakkasia  :D

Toinen yllätys tuli katosta tippuvan kondenssiveden muodossa. Profiilikattopelti sään lauhtuessa vetää kuuraan ja olohuoneen kohdalta vesi tulee joistain kattolevyjen ruuvinrei'istä läpi. Muissa tiloissa vesi ei läpi pääse koska siellä välissä muovi.

Yksi konteista on vuosimallia 1983, muita ei oo edes kattonu. Oli jatkokäyttö meidän asumisen jälkeen mitä tahansa niin vaatii kontit täydellisen peruskorjauksen. Eristeet uusiksi ja joku ratkaisu kondenssivesiongelmaan. Ideoita konteille ollaan heitelty ilmaan useitakin ..vuokra-asunto koulun pihassa, siirrettävä vuokra-asunto raksan pihaan, muokkaus sosiaalitiloiksi yksityisten raksatyömaille x3, kesämökki rantatontille.. Tai sitte vaan myydä eteenpäin pois omista vaivoista :D :D No, oli nyt kuinka oli, tältä meillä näyttää:




 



Koululla ollaan alettu purkaa yläkerran isoa huonetta, johon tulee (joskus) isompien lasten huoneet. Vaikka purkaminen viiden lapsen kanssa on haasteellista niin on purku edistynytkin :D Tästä me haaveiltiin kun tontille muutettiin :)

Konttikoti - kuinka me sovitaan nukkumaan?

Muuton pitäis lähestyä ja on ollu pakko keskittyä "makkarikonttiin". Kaikki valmiit sängyt fb:n roskalavalta ja puutavara Starkilta. Tyttö sai Ikean metallirunkoisen huoneeseensa ..vähällä vikaan kun huone on tarkka 2m leveä ja sänky olis ollu 215, ei auttanu ku soveltaa. Roskalavalta löytyi lisäksi tammilaminaattia josta saatiin just tehtyä lattia tytön huoneeseen. Pikkupojille haettiin Virroilta korkoossänky ja viereen rakenneltiin 9v:lle oma maja, alle sopii meidän sänky ..tilaa reunoille jää 2cm :D

Niinku kuvista näkyy, katon maalausta on vältelty viimeiseen asti ja vältellään edelleen. Tytön huoneen katto on maalattu, muiden kohdalla luotan että silmä tottuu :D

Ulko-oven viereen, olohuoneeseen, rakenneltiin peiliovellinen vaatekaappi joka vetää mahtavan paljon tavaraa sisäänsä. Peilit antaa lisäksi kivasti tilan tuntua. Peilit kiskoineen tuli torista ostetun keittiön mukana ja sopii millilleen ilman välipaloja konttiin, kaikki muu kaappiin käytetty kierrätysmateriaalia omasta takaa.







Konttikoti - lämmöt päälle

Kontin joka nurkassa tapahtuu.. Keittiön välitila "laatoitettiin" Lidlin halppis dc-fixillä, ovet on maalauksessa. Seiniä maalataan minkä ehditään ja olohuoneeseen löytyi käytetty laminaatti suht edukkaasti. Päätin tosin sen asennuksen jälkeen että käytetty on käytettyä enkä ainoastakaan käytetystä lattiamateriaalista enää maksa pennin hyrrylää.

Viime päivinä pään raapimista on aiheuttanut lämpöjen päälle laittaminen. Kontit ketjutetaan voimavirtakaapeleilla ja sähkö otetaan ulkorakennuksesta. On pitäny tuumata laitteiden yhtäaikaista käyttöä, valoja ja kaikkea muuta mikä virtaa vie. Päädyttiin 32A voimavirtakaapeleihin jotka löytyi pitkällisen vertailun jälkeen edullisimmin Pohjois-Suomen Sähköstä.

Lämmöt saatiin päälle 12.10. Jokaisessa kontissa on kaksi sähköpatteria, yksi ei toiminut ja vessa-suihku-sauna-kodari kontissa ei kannattanu alkaa vielä edes testaamaan koska seinät on täynnä reikiä ulos asti eikä lämpö pysy sisällä.








Konttikoti - pesutilat

Yhteen konteista on rakennettu vessat sun muut. Ostaessa sieltä löytyi kaksi vessaa, aihio saunalle, suihkukaappi, lavuaarit, pisuaari ja 60L lämminvesivaraaja. Että meidän 7 henkinen perhe siellä toimii täytyi tämäkin ratkaisu purkaa atomeiksi. Kuvissa seinät, katto ja lattiat pestyinä ja kaikki kalusteet purettuina, seininä vesivanerilevyt.

Ostettiin 300L lämminvesivaraaja joka riittää meidän tarpeisiin hieman paremmin kuin valmiina siellä ollut. Seuraavaksi putki- ja sähkövetoja ja sen jälkeenhän me ollaan valmiita muuttamaan :) Ovi takana olevaan varastotilaan puhkaistiin kohdasta jossa ostohetkellä oli suihkukaappi, me siirretään se meille toimivanpaan kohtaan. Yhdestä kohtaa irroteltiin katosta levy ja todettiin että eristevilla ainakin siinä kohtaa on märkä..