Sisällön tarjoaa Blogger.

Kyläkauppa Veljekset Keskinen

Mun muistot Kyläkaupasta alkaa -80-luvun loppupuolelta. Äiti vei meitä sisaruksia sinne kerran kuukaudessa. Saatesanoiksi leluhyllyjen välissä saatiin "jos eksyttä nii pysyttä paikallanna, mä pyörin ja etin teidät". Muistan kun kerran olin oksennustaudissa enkä päässytkään ostoksille mukaan. Sain tuliaisiksi vaaleanpunaisen siilikynätelineen :) Muistatteko niitä "piikkejä" joihin sai tökätä kynän pystyyn? :) Mummalle vietiin aina ruokapuolelta viemisiksi jauhoja, oli kova leipomaan silloin ja on kova leipomaan edelleen :) Myöhemmin isä antoi aina joulun alla 100 markkaa ulko-ovella ja saatiin ostaa itse omat joululahjat.


Käynnit Keskisellä ei loppunut lapsuuteen jolloin oltiin vanhempien kuskausten armoilla. Ensimmäisen poikaystävän kanssa käytiin ostoksilla joka ikinen viikonloppu. Ihastelin jo tuolloin sisustuspuolta, tavaroita joita ei muualla tullut vastaan. Pikkusiskon kanssa ollaan vuosia tehty joululahjaostokset Keskisellä. Ollaan aamulla paikalla kaupan aukeamisen aikoihin ja tehdään ostoksia siihen asti että tulee nälkä. Yleensä ruuaksi valikoituu hampurilaisateria. Syömisen lomassa hämmästellään tehtyjä ostoksia ja kassakuittia jonka loppusumma määrittää vieläkö ostosten tekoa syömisen jälkeen jatketaan :D Alennusmyynneistä oon tehnyt elämäni parhaat mukiostokset, ainoastaan 0,50e/kpl, harmittelen edelleen etten tuolloin ostanut enempää kuin 12kpl.

Nykyään käydään miehen ja lasten kanssa Keskisellä harvakseltaan. Harvoin lähdetään ostamaan mitään tarpeeseen. Tai lähdetään toki, "mukatarpeeseen" :D ja sitten saadaankin kulumaan siellä koko päivä. Uudet leikkipaikat kaupan sisällä hidastaa menoa kovasti, me molemmat miehen kanssa mielellämme kiertelisimme mutta nyt vuorotellen jumitetaan lapsia vahtien. Mun perinteisiin kuuluu vielä lähtiessä salaa käydä Spice Icestä ostamssa pieni pyörremyrsky daimilla ja turkinpippurilla ;) "Eeeen mitään", vastaan kun muksut takapenkillä kysyy mitä sä äiti syöt :D :D Toissa kesänä avattu upea Muumi-leikkipuisto venyttää vielä Tuurissa vietettyä päivää :D Mikäs siinä auringossa paistatella.


Itse alan joka vuosi jo syyskuussa odottamaan tulevan joulun Joulumaata, viimeiset pari vuotta Tavarapuodin Keskustorille rakentunut upea Jäämaailma lähes salpaa hengen (taattua joulukorttikuvataustaa), niin upea se on. Jouluvalo ja -koristevalikoima saa pään pyörälle ja niihin voisi kuluttaa euroja vaikka kuinka paljon :D Mun suosikki Miljoona tapahtuma on ehdottomasti Miljoona Kirppis johon liittyy huvittava muistokin. Osallistuin ystävän kanssa tapahtumaan myyjänä, vuotta en muista, ja kun Kuortaneen suunnalta ajeltiin peräkkäin autot täyteen lastattuina alkoi mun auton rääkkä yhtäkkiä ittekseen soida. Soitin epäuskoisena edellä ajavalle ystävälle joka hämmästeli miksi rääkkään :D En meinannu uskoa ittekkään :D Seuraava puhelu miehelle jonka naurusta ei meinannut tulla loppua :D Keskisellä ajettiin jonon jatkoksi odottelemaan pääsyä alueelle ja aiheutin pahennusta kanssajonottajissa, ihime ettei kukaan tullu sanomaan mitään :D Pois lähdettiin viimeisten joukossa :D Naurattaa vieläkin :D


Miljoona Tivolissa ollaan vierailtu vuosittain, aivan mahtavaa että se on ilmainen alle 13 vuotiaille. Tiedossa vielä useammaksi vuodeksi ilmaista huvia siis :) Tulevana kesänä tivoli on auki 50 päivää Vesa Keskisen 50v syntymäpäivien kunniaksi :)

Huomaan että muistoja Kyläkaupasta riittäisi vaikka ja kuinka. Ja näiden muistojen kerryttäminen sen kuin jatkuu.. Oltiin nimittäin SObloggareiden kanssa taannoin Keskisellä yhteistyön merkeissä Lakeudelle-sivuston ja mukana olevien yritysten kanssa. Päästiin tutustumaan Hotelli Onnen Tähden upeimpaan huoneeseen, sviittiin, jonka numero ei yllättänyt yhtään, 313. Sisustus sen sijaan pääsi yllättämään, kuin kuninkaallinen astelin sviitin läpi :)


Kuinka moni teistä tietää Suomen suurimman tavaratalon, Kyläkauppa Veljekset Keskisen? Nyt suunnittelemaan tulevaksi kesäksi retkeä, puitteet Tuurissa on kohdillaan ja tekemistä riittää takuuvarmasti jokaiselle :)



Lakeudelle- perhekohteissa riittää villejä elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi -kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.

Millainen hulabaloo on suurperheen päivä sisäaktiviteettipuistossa? Onnistuuko reissuilu lakeudella, kun lapsilla on erityisruokavalioita? Entä saako bloggaajaäiti lähilomalla teinin irti älypuhelimesta? Tempaudu mukaan matkatarinoihin osoitteessa www.lakeudelle.fi