Kohtaamisia

Mies touhasi päivän Knuuttilanmäellä. Oli juonu kahvia keskellä pihaa auringosta nautiskellen. Pihaan ajoi kaksi ala-aste ikäistä poikaa jotka vasta kuuloetäisyydellä huomasi miehen.

Pojat: Tuolla on joku mies.

Pyöräilevät lähemmäs

Pojat: Tiedätkö kuka tämän Knuuttilan koulun oikein omistaa?

Mies: Minä

Pojat: Miltä tuntuu omistaa homeinen koulu?

Mies naurahtaa ja vastaa että oikein hyvältä tuntuu.

Pojat: Ei tämä nyt niin kauan oo ollu homeessa.
Tiedätkö että tuolla nurkalla on soittokello?

Mies: Joo, se ei oo enää toiminnassa.

Pojat halus kokeilla, totesivat ettei toimi ja kysyi että kuka sen on ottanu pois toiminnasta. Mies kertoi ottaneensa.

Pojat: Mitä te tälle meinaatte oikein tehdä?

Mies: Ensin puretaan kaikki pois, korjataan ja sitten rakennetaan uutta.

Sitte olivat pojat jatkanu matkaa.

-------------

Itte ku miehen kertomaa kuuntelin tuli väistämättä mieleen että vanhempien ääni kuului poikain puheessa. Monenlaiseksi on meitä sanottu, elämäntapaintiaaneista hulluiksi, lastensuojeluilmoituksella on uhattu koska päästetään lapset koululle sairastuttamaan ittensä. Aikuisena nämä puheet kestetään vaikka kaikki kuultu tietenkin harmittaa.

Kirjoitan taas kerran että mitään sellaista ei olla löydetty mikä aiheuttaisi ehdottoman purkutuomion. Niin kauan ku sellaista ei löydy, rakennetaan meidän perheelle unelmien kotia, tervettä sellaista.

Ugh!